Huhheijjaa.

Kirjoitan tänne, koska koen huonoa omatuntoa siitä, etten ole vieläkään päässyt aloittamaan ohjelmaani, saatika kirjoittamaan sitä tänne.

Syy siihen on lyhyt ja ytimekäs: oppari.

Haluan saada sunnuntaihin mennessä siitä yhden vedoksen valmiiksi, joten kaikki aikani (ja ajatukseni) menevät nyt siihen. Sunnuntaina koetan saada kirjoitettua tänne ohjelman, ja lähteä sitten noudattamaan sitä.

Tietenkään en ole mässynnyt sipsejä ja suklaata tällä ajalla, olen kiinnittänyt huomiota valintoihini, ja lisännyt mm. hedelmiä ruokavaliooni. Eli ehkä tämä voidaan katsoa pehmeänä laskuna kohti terveellisiä elämäntapoja?

Nyt vielä hyväksyn tuon selityksen, mutta viikon päästä en. Jotain on tapahduttava!!

:) Positiivin mielin eteenpäin!

T: Säihke

Hankaluuksia :(

Olen kärsinyt uniongelmista aina, mutta nyt parin viikon aikana ne ovat taas pahentuneet. Se johtunee stressistä, jota minulla on. On pitänyt saada yksi työ valmiiksi, enkä ole ehtinyt suunnitella kokonaan ensimmäisen viikon ohjelmaa.
Pyrin aloittamaan sen maanantaina. Toisaalta tykkään tästä piirteestä itsessäni, että pystyn aloittamana pikkuhiljaa. Tiedän, että laihdutusneuvot kehoittavat aloittamaan tänään, eivätkä huomenna. Minä kuitenkin tunnen itseäni, ja omaa syömishäiriöistä taustaani, että "kaikki nyt heti" ei yksinkertaisesti toimi. Pienillä muutoksilla. Tämän viikon muutos on se, että alan pikkuhiljaa tulemaan siihen tietoisuuteen, että kontrollin on palattava.

Tämä ei ole helppoa. Kun on ollut syömishäiriöinen, on todella hankala laihduttaa ilman, että siitä tulee pakkomielle.
Oikeastaan toivuin syömishäiriöstä syömällä. Yksinkertaisesti lakkasin välittämästä, koska pieninkin välittäminen aiheutti neuroosin. Kaikenlaiset syömismallit olivat hukassa, ja ensimmäisen "terveen" vuoden elin oikeastaan sipseillä, suklaalla ja täytetyillä patongeilla. Ne tuntuivat turvallisilta. Yritin välillä ostaa elintarvikkeita, jotta tekisin itse ruokaa, mutta usein sain jo kaupassa ahdistuskohtauksen ruuan liiallisesta ajattelemisesta.

Tästä ajasta on nyt viisi vuotta. Voitte uskoa, että kiloja on tullut tervehtymisen myötä paljon, 30. Eikä lähtöpainonikaan ollut mitenkään alhaalla. Vaikka olin vakavasti syömishäiriöinen, en ollut ikinä alipainoinen, en oikeastaan edes normaalipainoinen. Olen pienestä asti ollut ylipainoinen, ja uskon että pieni ylipaino onkin luonnollinen paino minulle. Kuitenkaan syömishäiriötä ei voida mitata painossa, minun mielestäni. Jos ihminen oksentaa kaiken syömänsä, liikkuu kuin kaistapäinen ja ahdistuu siitä kaikesta siten, että viiltelee ja haluaa kuolla, on mielestäni sairas. Sellaista se oli, enkä tiedä mitä siitä haluan kirjoittaa, mitä on edes järkevä muistella, ettei palaa uudestaan siihen samaan. Olin aivan poikki.

Syömishäiriötottumukset ovat juurtuneet syvään. Tämän viiden vuoden aikana, paranemisprosessin aikana, olen laihduttanut useita kertoja. Aina, lähes poikkeuksetta ne johtavat häiriöityneeseen käyttäytymiseen. Siksi minun tulee ottaa erityisen varovaisesti. Pikkuhiljaa, mutta päättäväisesti. Helpompi sitä olisi heittäytyä kunnolla laihdutusvimman pyörteisiin, lenkkeillä ja syödä kevyesti, mutta totuus on että se kuluttaa nopeasti, ja syöksee helposti takaisin syömishäiriön kuiluun. On vaativampaa muuttaa elämäntapoja pikkuhiljaa, mutta siihen pyrin.

Sain laihdutettua todella hienosti välillä toukokuu 2009 - marraskuu 2009. Se on puolen vuoden jakso! Saan olla ylpeä itsestäni! En oksennellut, ja kiloja tippui 15, hitaasti ja varmasti. Olen hieman pöyristynyt siitä, että olen saanut marras-tammikuun aikana niin paljon kiloja takaisin. Uskon, että on jouluturvotusta. Myös liikunnan yhtäkkinen täydellinen loppuminen vaikuttaa. Luuseri, joku saattaisi ajatella. Minä olen kuitenkin todella tyytyväinen siihen, että minä pystyin laihduttamaan 15 kiloa ilman syömishäiriötä, pitkällä aika välillä. Eihän tämä jojoilu tee hyvää, mutta olen paranemassa päin. Ennen olisin laihduttanut 10 kiloa kuukaudessa, ja päätynyt oksentelu ja masennuskierteeseen.

Ja nyt, kun hehkutin onnistumistani, voin kertoa myös toisenlaista totuutta. Eilen oksensin. Olin niin kamalan onneton, kun en saanut erästä työtä sujumaan. Ahdisti, ja ostin suklaata. Se on kamalaa oksennettavaa, eikä minun edes pitänyt oksentaa sitä... kunnes ahdistus yltyi ja söin sen kaiken, ja oksensin. Joka ikinen kerta itken vessassa, ja lupaan sen olevan viimeinen. Eikä niitä niin usein satukaan, joskus kuukausittain, joskus saattaa olla puolikin vuotta taukoa. Totuus on se, että olen aina syömishäiriöinen. Onneksi sitäkin voi opetella hallitsemaan. Minä en halua kuolla.

Näin se aina alkaa.
Uusi aika.

Alennusmyyntien aikaan sovituskopissa koitin piristää itseäni, että ensi vuonna minulle löytyy enemmän vaatteita, koska olen pienempi. Hetkeksi mieli tyyntyi, sitten alkoi taas raivostuttamaan. Muistin nimittäin itseni edellisvuonna, joulun jälkeen alennusmyyneissä, fiilistelevän ihan samasta asiasta. Että ensivuonna sitten! Ok, olen hieman hoikemmassa kunnossa, kuin vuosi sitten. Laihduin hyvin, mutta syksyn aikana olen saanut kiloja takaisin. Projekti jäi kesken.

Nyt se alkaa uudestaan.
Taas.
Ja pysyvästi. Ainahan ne alkavat pysyvästi.. ja päätyvät, miten päätyvät. Vaan tässä vaiheessa ei ole järkevää masentaa itseään sillä. Ehkä tällä kerralla tärppää.

Oikeastaan siksi perustin tämän blogin. Toivottavasti saisin tälle edes pienen lukijakunnan, joka voisi tsempata toisiaan.

Aion julkaista tänne viikon- kahden viikon välein ohjelman. Jokaisessa ohjelmassa käsitellään erikseen liikuntaa, ravintoa, ja ulkonäköä. Merkintöjä pyrin tekemään parin päivän välein. Ne on sitten fiilistelyä tai angstausta, tilanteen mukaan :)

Blogin ulkoasun on tuunannut seinäruusunen http://seinis.vuodatus.net/ . Suuret kiitokset hänelle!

T: Säihke